Kinoteekki

Kinoteekki arvioi uutuusleffat

 

Kinoteekki perjantaisin Radio Deillä klo 15:45.

Kinoteekki

 

Mary ja noidankukka

Meari to majo no hana
Orig ja dub: fin & swe
Animaatio
Ensi-ilta: 28.9.2018
Kesto: 1 t 43 min
Levittäjä: Oy Cinema Mondo Ltd
Ohjaaja: Hiromasa Yonebayashi
Pääosissa: Hanaa Bouchaib, Ryunosuke Kamiki, Yûki Amami
Mary Stewardin lastenkirjaan Pieni noitaluuta, perustuva elokuva on saanut japanilaisten animoijien käsissä pastellisävyisen muodon. Se kertoo 10-vuotiaasta Marysta, joka löytää taikaluudan sekä noidanmarjoja, ja joka temmataan Endorin kammottavaan noitaopistoon. Hän on kuitenkin rohkea tyttö, joka haluaa pelastaa opiston uhrit, ja kaikki tämä on piirretty lumoavan kauniisti ja mielikuvitusrikkaasti.

Elokuvan nettisivusto
 

Raja

Gräns
Draama, Fantasia
Ensi-ilta: 28.9.2018
Kesto: 1 t 41 min
Levittäjä: Oy Future Film Ab
Ohjaaja: Ali Abbasi
Pääosissa: Eva Melander, Eero Milonoff
Ruotsalaiselokuva Raja kertoo kömpelön ja metsäläisen olemuksen omaavasta Tinasta, joka toimii tullin palveluksessa herkän hajuaistinsa takia. Hän pystyy haistamaan ihmisistä syyllisyyden, mutta kun tullissa tulee vastaan toinen metsäläinen, Vore, niin Tina ei enää tiedäkään mitä ajatella. Vore avaa hänelle aivan uuden maailman, mistä aukeaa kipeä kasvutarina.

Elokuvan IMDB-sivu

 

Johnny English iskee jälleen

Johnny English Strikes Again
Komedia, Seikkailu
Ensi-ilta: 28.9.2018
Kesto: 1 t 28 min
Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys
Pääosissa: Rowan Atkinson, Ben Miller, Olga Kurylenko, Jake Lacy, Emma Thompson
Johnny English iskee jälleen, tällä kertaa eläkkeeltä takaisin kutsuttuna, kun rikolliset ovat paljastaneet brittiagenttien henkilöllisyyden. Hän toimii innolla, tuhoisasti ja hillittömän hauskastikin taatessaan maansa turvallisuuden.

Elokuvan nettisivusto

Kinoteekki

 

The Predator

2D & 3D
Toiminta, Jännitys, Seikkailu, Sci-fi, Kauhu
Ensi-ilta: 14.9.2018
Kesto: 1 t 48 min
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja: Shane Black
Pääosissa: Boyd Holbrook, Trevante Rhodes, Jacob Tremblay, Keegan-Michael Key, Olivia Munn, Sterling K. Brown, Thomas Jane, Alfie Allen
Predator-elokuvien päättömin jatko-osa esittelee meille geneettisesti parannellun avaruusjättiläisen, joka tuo mukanaan vihreäverisiä avaruuskoiria ja huipputeknologiaa. Se jahtaa sotilaita ja nämä sitä pitkin kaupunkia ja metsiä. Tuhtia huumoria ja äijäenergiaa sekä pelkkää epäloogisuutta pursuileva jännäri on niin huono, että se on jo hauska.

Elokuvan nettisivusto
 

Missä on Emily?

A Simple Favor
Draama, Jännitys, Rikoselokuva
Ensi-ilta: 21.9.2018
Kesto: 1 t 57 min
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja: Paul Feig
Pääosissa: Blake Lively, Anna Kendrick, Henry Golding, Linda Cardellini, Rupert Friend, Eric Johnson
Yksinäinen leskeksi jäänyt kotiäiti Stephanie tutustuu itsensä vastakohtaan Emilyyn. Pinnallinen tuttavuus muuttuu ystävyydeksi, jossa jaetaan salaisuuksia. Emily pyytää Stephanieta huolehtimaan pojastaan ja katoaa päiväkausiksi, löytyen lopulta kuolleena. Mutta Emilyn poika väittää nähneensä äitinsä elävänä. Viihdyttävä rikosjännäri.

Elokuvan nettisivusto

Kinoteekki Facebookissa