Kinoteekki

Kinoteekki arvioi uutuusleffat

 

Kinoteekki perjantaisin Radio Deillä klo 15:45.

Kinoteekki

 

Mestarietsivä Sherlock Gnomes

Sherlock Gnomes
Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi puhutut versiot
Perhe-elokuva, Animaatio
Ensi-ilta: 1.6.2018
Kesto: 1 t 27 min
Levittäjä: SF Film Finland Oy
Ohjaaja: John Stevenson
Lontooseen sijoittuvassa koko perheen animaatiossa Sherlock Gnomes ryhtyy selvittämään apurinsa Watsonin kanssa, kuka kaappaa kaupungin pihatontut itselleen. Juuri kaupunkiin muuttaneet Gnomeo ja Juliet auttavat etsiviä. Ennalta arvattava ja yksinkertainen juoni latistaa paikoin hauskankin elokuvan.

Elokuvan nettisivusto
 

Jupiterin kuu

Jupiter holdja
Draama, Sci-fi
Ensi-ilta: 1.6.2018
Kesto: 2 t 3 min
Levittäjä: Oy Future Film Ab
Ohjaaja: Kornél Mundruczó
Pääosissa: Merab Ninidze, Zsombor Jégeron, György Cserhalmi
Nykypäivän Unkariin sijoittuva yliluonnollisia elementtejä sisältävä tarina käsittelee aihetia, jotka eivät mairittele Unkaria: korruptio, äärioikeistolainen hallitus ja muukalaisviha. Syyrialaispakolaisen pako Budapestissä apunaan viranomaisten kanssa hankaluuksiin joutunut lääkäri, on välillä jopa sekava, mutta pitää silti otteessaan.

Elokuvan nettisivusto

Kinoteekki Facebookissa