Kinoteekki

Arvioi uutuusleffat

 

Kinoteekki perjantaisin Radio Dei klo 15:45

 

Finnkinon elokuvateatterit ovat suljettuna 17.3.-13.4. koronavirustartuntavaaran vuoksi.

Tänä aikana ei myöskään järjestetä elokuvien pressinäytöksiä. Kinoteekki siirtyy myös tauolle kyseiseksi ajaksi.

 

Kinoteekki - audio

 

 

Erämaan kutsu

The Call of the Wild
Draama, Seikkailu
Ensi-ilta: 28.2.2020
Kesto: 1 t 40 min
Levittäjä: Nordisk Film
Ohjaaja: Chris Sanders
Pääosissa: Harrison Ford, Dan Stevens, Omar Sy, Karen Gillan, Bradley Whitford, Colin Woodell

Kaliforniasta varastettu sekarotuinen Buck-koira, jolla on hyvä sydän, päätyy rekikoiraksi Alaskaan kultakuumeen aikaan. Se kokee vaaroja, mutta oppii toimimaan lauman jäsenenä ja saa myös elää onnellisena kuullen erämaan vastustamattoman kutsun. Tietokonekoirat, vesitetty Jack Londonin alkuperäistarina ja teennäiset ihmishahmot saavat kaksi tähteä.

 

Erityiset

Hors normes
Draama
Ensi-ilta: 28.2.2020
Kesto: 1 t 54 min
Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys
Ohjaaja: Olivier Nakache, Eric Toledano
Pääosissa: Vincent Cassel, Reda Kateb, Hélène Vincent

Erityiset kertoo tositariaan pohjautuen kahden epäitsekkään ranskalaismiehen ystävyydestä ja työstä vammaisten nuorten ja aikuisten parissa. Juutalainen Bruno hoitaa autistisia nuoria ja muslimitaustainen Malik kouluttaa lähiönuoria vammaisten hoitajiksi, mutta valtion taholta uhataan sulkea nämä epäviralliset hoitomuodot. Älykkään  ymmärtävä ja sydämellinen elokuva saa viisi tähteä.

Kinoteekki Facebookissa